Mitä teille tapahtuu, kun eroatte sen hetkisestä kumppanistanne? 

Toki nämä perinteiset masennukset, itkupotkuraivarit tiedetään. Mutta oletteko koskaan huomanneet jotain tiettyä käyttäytymismallia itsestänne, kun olette eronneet suhteesta?

Mitä itsessäni olen huomannut kuluneiden vuosien aikana, että heti kun suhde loppuu en halua jäädä itkemään asiaa yksinäni. Yleensä olen etsinyt nopeasti jonkun korvaavan ihmisen vaikkapa yhdeksi yöksi vierelleni. Olen käynyt paljon ulkona ja yrittänyt vain unohtaa eron tapahtuneen.

Nykyään olen hieman rauhottunut niiltä ajoilta ja en etsi ihan heti uutta yhdenillanjuttua mutta myönnän, että en osaa olla viikonloppuisin yksin. Ahdistun ja huomaan ajattelevani asioita mitä en välitä ajatella. Olen siis ihminen, joka työntää kaiken pahan mielestään pois ja teeskentelen ettei mitään, koskaan ole tapahtunut. 

Eroamiseen on minulla kuulunut myös näkyvää, ulkonäköön liittyviä muutoksia. Olette kaikki kuulleet perinteisen kliseen, että suhteessa repsahtaa mutta sinkkuna on näytettävä hyvältä jotta löytyisi sopiva kumppaniehdokas. Minun tapauksessani tuo pätee kuin naula kantaan! 

Nuorempana se tarkoitti yleensä vaatteita ja tukan leikkaamista/värjäämistä uuteen kuosiin. Mutta pisimmässä suhteessa minä repsahdin sen verran pahasti, että nykyään siitä laihasta tytöstä, joka oli ennen, ei ole enää tietoakaan. 

Voitte arvata mitä muutosta kaipaan elämääni. 

Ulkonäkö on tärkeä sinkkujen maailmassa. 

Se on tullut huomattua jo useasti netin ihmeellisessä maailmassa. 

Otan esimerkin Facebookin HLBT deittiryhmästä:

Joku nainen laittaa ilmoituksen itsestään. Hän on aika tavallisen näköinen. Hieman näyttäisi olevan ylipainoakin tai jopa enemmänkin. Ryhmässä on tapana laittaa tykkäyksiä kuvalle viestien sijasta. Yleensä tälläiset taviksen näköiset saa muutaman peukun kuvalleen.

Sitten tulee joku hottis, joka laittaa kuvansa ryhmään. Oli hän butch tai femme mutta kuitenkin hyvin menevän näköinen. Hyvässä kunnossa, ei liikakiloja. Tykkäyksiä tulee valtavasti ja ihmiset kehuvat avoimesti hottista ja pyytelevät treffeille vaikka sen voisi tehdä yksärilläkin. 

Me tavikset jäädään sitten pitelämään peukkuja pystyssä, että edes yksi laittaisi viestiä. Se on rankkaa taviksille. Eihän nykyään edes sopivaa kumppania tunnu löytyvän ilman deittipalstojen apua. 

Siksi on aika minunkin taas ryhtyä perusteeliseen muodonmuutokseen. Eli laihtua. Olen kuitenkin vetävän näköinen mimmi mutta kukaan ei vaan näe sitä mun läskien alta :D

Aito avioliitto

Tämä on vaikea aihe kaikille.
Olit sitten kumman tahansa leirissä niin jokaisella alkaa nousta savua korvista, eikö vain? 

Päätin kuitenkin perehtyä tänään ihan tosissani hankkeeseen. Ihan vaan, koska tänään moni meistä kävi pussailemassa Aito avioliitto teltan edessä.
Minusta tämä kannanotto oli oikeasti hyvä idea ja itsekin tätä ehdotin eräässä facebook ryhmässä mutta luettuani kommentteja kyseissä ryhmässä ja heidän heterovastaisesta asennoitumisestaan, ettei heterot ole tervetulleita kyseiseen tapahtumaan niin minulta meni siihen maku. Jokainen hetero, joka kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia on vain meidän vähemmistön eduksi ja he mahdollistavat, että moni tasa-arvoa edustavat lait toteutuvat meillä Suomessakin. Yksinkertaisesti meidän äänet eivät riitä yksinään ja me tarvitsemme tukea kaikilta suvaitsevilta heteroilta.
Olenkin siis erittäin pettynyt tämän järjestäjän tempaukseen.

Artikkeli tempauksesta Yleltä

Facebook sivuille

Aito avioliitto-kampanjan teltta ja heidän toiminta on nostanut suurta närää Helsingin keskustassa ja monet ovatkin ilmaisseet hyvinkin kärkkäästi heille mielipiteitään ja jopa tehneet ilkivaltaa.
Parasta on kuitenkin ollut lähellä olleiden liikkeiden kannanotto, ripustamalla sateenkaarilippuja ikkunoihin. Heille nostan hattua!

Hesarin juttu

 Kuva: Antti Kolppo / Yle

MARIA HALKILAHTI / HS

Me toitotamme jatkuvasti, että rakkaus kuuluu kaikille ja jokainen on tasa-arvoinen,
mutta sitten kuitenkin kuulen meidän vähimmistöjen käyttäytyvän yhtä syrjivästi ja epäkunnioittavasti heteroita kohtaa. Tämä asia hävettää minua erityisesti. Miksi me syylistytään heterofobiaan? Eikö me olla opittu mitään historiasta? Me ei olla yhtään sen parempia kuin nämä Aito avioliitto suurisuiset kannattajat. Tunnustan itsekin, että mitä enemmän olen perehtynyt Aito avioliiton keskeisiin periaatteisiin niin minun tekisi mieli mennä heidän luokseen ja käyttäytyä erittäin epäsoveliaalla tavalla. Olen siis vihainen ja minusta heidän sanomansa on äärimmäisen loukkaavaa. Mutta niin meidänkin periaatteet loukkaavat heitä ja synnyttävät varmasti yhtä suurta raivoa ja närää meitä kohtaan. Eikö niin?

Käyttäydymmekö me kuin pikku lapset hiekkalaatikolla?

En kuitenkaan kykene ymmärtämään sukupuolineutraalia avioliitto-lakia vastustavien ihmisten mielipiteitä. Heidän vastaväitteet ovat samaa kiukkupuuska jankkausta, jotka voi kumota hetkessä.

"lapsilla kuuluu olla isä sekä äiti"
" Lapsen oikeus isään ja äitiin"
"vahvistetaan sukupuoli identitettiä lapsille sukupuolirooleilla"
"Edistää ja vahvistaa miehen ja naisen avioliitto"


Nämä ovat Aito avioliitto kampanjan keskeisiä sanomia, jotka nappasin Heurekassa järjestettävässä seminaari videopätkästä. Video on pitkä mutta jos yhtään kiinnostaa niin katsokaa kyseinen video. Minulla ei vaan riittänyt voimat katsoa kyseistä klippiä yhdellä kertaa, vaan joudun ottamaan pausseja. Mitä enemmän tiedän sitä enemmän toivon, että tämä kampanja lentäisi sinne missä aurinko ei paista ikinä!

Lopuksi sanoisin tähän, että minulla ei ole niinkään väliä onnistuuko tasa-arvoinen avioliittolaki koskaan mutta sydämestäni toivon, että adioptiolaki muuttuisi tasa-arvoisemmaksi ja vanhemmuus tunnustettaisiin saman sukupuolen perheissä ilman suuria paperitaisteluja. Myös hedelmöityshoidot saman sukupuolen pareille helpottuisivat.
Olen kahden lapsen ylpeä äiti ja toivon, että heidä ei tarvitsisi koskaan kokea häpeää minun suuntaumiseni takia. Toivon, että muiden heteroperheiden vanhemmat opettaisivat lapsiaan suvaitsemaan kaikkia perhemalleja ja opettavat lapsilleen, että rakastava perhe on tärkeintä. Ei ole väliä kuuluuko perheeseen kaksi äitiä tai isää, tai vain yksi äiti tai isä, tai useampi äiti ja isä apilaperheessä.

Minulla oli vain äiti ja isää ei ollut kuin ensimmäiset seitsemän vuotta maisemissa. Olin kuitenkin rakastettu ja onnellinen lapsi kaikin puolin. Tähän joku varmaan heittäisi väliin, että siksi minusta tuli lesbo, kun äitini kasvatti minut yksin. Niin sanon, että kokeilin elää heteroelämää 10vuotta ja minä olin äärimmäisen onneton ihminen silloin. Kasvoin myös ihan heteroäitini suojissa, erittäin heteropainotteisessa ympäristössä. Näin ensimmäisen lesbon 17 vuotiaana.

Mites sitten nämä lesbot ja homot, jonka heterovanhemmat ovat olleet yhdessä koko heidän lapsuutensa ajan? Aito avioliiton jäsenet kun tuntuvat ajattelevan, että homous ei ole luonnollisesti vaan siihen kasvatetaan vääränlaisessa perheessä.


Minun on vain elettävä vahvassa uskossa, että kaikki asiat järjestyvät meidän eduksemme ja kovasti tilanne näyttääkin siltä. Vastustava vanhempi sukupolvi alkaa olla sukupuuttoon kuolevaa vähemmistöä...

Ikävä

Turussa on käyty ja takana on aivan mieletön ja mahtava viikonloppu! Mahtava porukka ja mielenkiintoiset bileet olivat. Ja haluisinkin kiittää Turun Balettia siitä. Miksi Helsingissä ei ole koskaan tajuttu järjestää BDSM-bileitä Priden yhteyteen?

Mutta bileet ja kaikki on takana ja pitäisi taas asennoitua arkeen. Arki on hyvä asia. Se pitää mielen virkeänä ja antaa tekemistä. Minun arkeeni kuuluu lapset ja koulu. Kaksi asiaa jotka vie tehokkaasti ajatukset juuri siihen mitä on tekemässä. 

Illat on kuitenkin rankkoja. Ilta on yleensä monelle hengähdystauko arkisista asioista. Minulle se on hetki, kun tajua olevani täysin yksin.

Olin aikoinaan hyvä olemaan yksin. Nykyään en siedä näitä omia hetkiä juuri ollenkaan. Tunnen ahdistuvani ja kaipaan ihmistä vierelleni. Tällä hetkellä, ikävöin exääni. En kuitenkaan ikävöi häntä, vaan ikävöin sitä tunnetta mitä sain hänen kanssaan ollessani. Tunne oli mukava ja se tunne, että on joku, vaikka hän ei olisi juuri nyt tässä vierellä. Ikävöin sitä, etten voi laittaa hänelle viestiä, että minulla on ikävä häntä. Ja ikävöin hänen vartaloaan omani vieressä. Ikävöin hänen hiuksiaan, jotka olivat aina naamallani tai suussani. Ikävöin pitkiä suudelmia ja ennen kaikkea ikävöin nukkumista hänen vierellään.

Ehdin tottua kaikkeen tuohon vajaassa vuodessa. Ennen sitä minulla ei ollu pitkään aikaan ketään. Nyt muistin miltä tuntuu olla jonkun kanssa lähekkäin. Ja minulla on ikävä läheisyyttä. Huomaan etsiväni epätoivoisena Tinderistä, Suomi24 tai Qruiserista jota kuta.  Siellä on paljon kauniita ja mielenkiintoisen oloisia naisia mutta tunnen olevani liian ruma heille. Olen läski ja ruma. En kelpaa kellekään tämän näköisenä. Jep, olen päätynyt tähän tunnetilaan. Ja, kyllä! Pillitän samalla kun kirjoitan tätä. Oikein kaunista ja söpöä.

Lisätään tähän vielä tämä biisi päälle:

Hyviä fiiliksiä

Olen kärsinyt  jonkin sortin kesämasennuksesta. Koko kevät/kesä olen ollut alamaissani. Suurimmat syyt ovat olleet seurustelu ja raha-asiat tottakai. 

Vaikka erosta on vajaa kolme viikkoa, tunnen silti, että päivä päivältä alan tuntemaan jonkinlaista iloa elämästäni. Nautin hetkittäin jopa olostani ja tunnen olevani iloinen. Laskurästit on saatu hoidettua ja minulla ei ole enää mitään murehdittavaa, kuin vain koulusta ja sieltä ulos pääsemisestä ajoissa.

On todistettu fakta, että aurinko vaikuttaa positiivisesti myös mielialaan. Koko kesän aikana aurinkoa ei juurikaan ole ollut näkyvissa ja nyt vihdoinkin elokuun lämmin auringonpaiste on piristämässä meidän arkea. Eihän tässä edes kehtaa olla sen takia masentunut :D

Tulevana viikonloppuna on Turussa vielä Pridet ja sinne mekin olemme suuntaamassa.

En malta odottaa!

Olen 19 vuotiaana käynyt Turussa kerran noin kolmen tunnin ajan. Nyt mennään lauantaina ja olemme valinneet kaverin kanssa oikein ihanan hostellihuoneen...Oikeastaan hostellihytin :D

Hostel Borea

Minusta todella liikkis hostelli ja halpakin meidän opiskelijabudjetille. Jää rahaa enemmän juhlimiseen :D

Lähdetään Helsingistä päivällä lauantaina. Kulkueeseen emme ehdi mutta Iltabileissä meidät kyllä varmasti bongaa. Olen jo valmiiksi innoissani ja toivottavasti myös mahdolliset, ns treffitkin tiedossa silloin Turun kaunottaren kanssa ;) 

Ostin vielä tänään oikein hyvänäköisen kauluspaidan Prideihin ja kävin eilen parturissa pistää tukan kuosiin. Olen valmis!

Kuvaa paidastani:

En siis mitenkään voi olla alamaissani enää. Suorastaan olisi vääryys, jos vielä itkisin exäni perään.

Turun Prideissa tavataan!

Lesbon sinkkuelämää in real life

Sinkku elää viikonlopuille. Tulevat viikonloput on sinkuille aina toivoa ja odotusta täynnä. Ja tämä pätee myös minuun. Mutta minun sinkkuviikonloppu poikkeaa hieman heteroiden viikonlopuista.

Heteroilla on kaikki baarit. Menet mihin tahansa baariin niin siellä on tiski täynnä vastakkaista sukupuolta. Se ei tietenkään tarkoita, että lähtisit sieltä kumppani kainalossa pois joka ilta mutta kuvittele nyt esim lesbon iltaa.

Meillä on yksi, painota sanaa YKSI yöklubi, joka on DTM. DTM on sekaklubi, joka on tarkoitettu niin miehille kuin naisillekin. Kaiken tämän lisäksi se on myös heteroystävällinen baari. Minulla ei ole heteroita mitään vastaan, paitsi silloin kun haluan pokata itselleni homobaarissa naisen ja hän sanoo olevansa hetero. 

Heterot kulkevat homojen mukana homobaareihin, mikä on täysin ymmärettävää. Mutta miksi heteropariskunnat tai heterokaveriporukat tukeutuvat meidän apajille. No, se on selvää. He haluavat tulla isketyksi ja jälkeenpäin mennä juosta mukajärkyttyneenä kaverinsa luokse, että häntä juuri yritti pokailla samaa sukupuolta oleva henkilö. Hahaa, hirveän hauskaa ja samalla niiin yökköä!

DTM ei ole vain heteroystävällinen. DTM on ikäystävällinen. Mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että jos olet yli 25 vuotias, olet jo yli-ikäinen paikkaan. DTM on itseasiassa niin ystävällinen, että alaikäiset vielä itseään etsivät tytöt ja pojat saavat käydä siellä väärennetyillä henkkareillaan. 

DTM on suunnattu kaikille mutta sitä ihmettelen, että yhtäkään naisille tarkoitettua baaria ei ole olemassa enää. Miehille sen sijaan niitä löytyy jo muutama ja sen tietää jo heterotkin, Mutta silti DTM tuntuu olevan miespainoitteinen paikka! Eli, naisella on noin 2% mahdollisuus löytää itselleen nainen, homojen, heteroiden ja alaikäisten seasta. Paitsi jos olet alle 25v niin sinun mahdollisuudet kasvavat jo 60%

Mihin te siis yli 25v lesbonaiset olette kadonneet? Ollaanko me tosiaan niin uhanalaista lajia?

Tinder sanoo toista. Me ei tosiaan olla kovinkaan sukupuuttoon kuolleita vielä. Teitä on paljon ja te olette kaikki Tinderissä??!! 

Missä vaiheessa Tinderistä ja kaikista muista treffipalstoista on tullut ainoa tapa löytää kumppani?  

Sokkotreffit ovat hyvin raskaita ja vaativat paljon. Todistin sen jo kahdessa edellisessä tekstissäni.

Ymmärrän toki, että baarissa käyminen on juuri tuota ylläolevaa tekstiä ja sen takia minäkin olen vain antanut periksi ja sängyssä makoillen swipetän oikealle ja vasemalle. 

Sitten kun saan matchin niin en sano mitään ja odotan, että toinen sanoisi jotain. Vaikkapa "Moi"

Ja, samaa tekee se toinenkin, eli odottaa toisen sanovan jotain. 

Lopuksi kuolet ikuisenasinkkuna!

Part 2. Sinkkuelämää in real life

Aloitan eilisen lopusta. Oikeastaan, kun sinä luet tämän niin siitä on jo ehkä viikko tai enemmänkin. Riippuu koska eksyt blogiini.

Minulle tämä on eilisistä. Tai jos tarkkoja ollaan niin se tapahtui tänään varhain aamulla.

Kello oli noi 04.10, kun lähdin kävelemään hämeentietä Tampereen rautatieasemalle. Baarit on juuri suljettu ja viimeisiä asiakkaita vielä yritetään potkia pihalle epätoivon vimmalla. 

Minun "treffit" olivat ohi ja minulle jäi käteen vain kana ranskalaisilla styroksilaatikkoon pakattuna ja jonkinlainen vitutuksen ja luovutksen välinen epätoivontunne. 

Vastaan hoipertelee kaiken näköisiä ja kokoisia ihmisiä. Osa kova äänisiä ja osa makoilee hämeentien varrella pahoinvoivan näköisinä.  Yksi tyttö huutaa raivoissaan ja itku kurkussa kaverilleen jotain ja nuori kundi yrittää rahoitella häntä. Edempänä nainen roikkuu miehen kaulassa ja itkee epätoivoisen kuuloista itkua, aivan kuin joku olisi kuollut. Tai ehkä hän nauroikin. En ole ihan varma. Syvä tuskanitku kuulostaa minulla ainakin joskus siltä, että nauraisin hieman vinksahtanutta naurua. Ja sitten nämä viime hetken onnistuneita baaripokauksia jatketaan vielä baarin ulkopuolella. Ne näyttävät yleensä siltä, että toinen yrittää imeä toisen aivot ulos suun kautta. Ei kovin kaunista katsottavaa. Ja, sitten on näitä epäonnisia, jotka tallustelevat takaisin yksin kotiinsa ja ehkä kädessään ne kana ranskalaisilla kebabravintolasta.

Tämä on meininki on täysin perusnäkymää myös Helsingin kaduilla. Tampereelle ne vaan nyt näyttää sattuvan kaikki samalle tielle.

Pääsen puoli viideltä menevään junaan istumaan ja yritän syödä hiljaa rankalaisiani kanalla. Mutta niin hiljaisessa vaunussa se ei onnistu. Saan vain väsyneiltä ärtyneitä katseita. Tunnen ne niskassani vaikka en näe heitä. Syön kuitenkin hieman, koska olin syönyt viimeksi vuorokausi sitten. En uskaltanut syödä paljoakaan ja laitoin loput ruoat penkin alle. Koskaan ei ole ruoan purskelu kuulostanut niin äänekkäältä kuin silloin. 

Syötyäni ja junan lähtiessä liikeelle minulla oli aikaa käydä läpi tahtunutta iltaa YO-talolla. Ilta oli pettymys. En odottanut mitään suuria illalta ja deitistäni. Tai lähinnä deitistäni. Mutta toivoin kyllä jotain säpinää. Tarvitsen säpinää, että minun ei tarvitsisi miettiä exääni jatkuvasti. Toisin kuitenkin kävi.

Päästyämme YO-talolle deittini on jo ehtinyt humalatilaan ja nuoleskeli kaverinsa kanssa kiihkeenä. Minä jäin yksin. Minua ei haitannut nuoleskelu kaverin kanssa, koska hän ei tosiaan ollut minun tyyppiäni. Mikä minua häiritsi, että minut jätettiin täysin yksin ja se, että seuralaiseni olivat huomattavasti enemmän humalassa kuin minä. 

Huomasin istuvani lavan reunalla ja katselevani yksinäni tanssivia ihmisiä. Aluksi suurinosa tanssioista olivat vielä selkeästi kavereiden kanssa tanssimassa ja samalla vilkuilivat vaivihkaa sopivaa kumppania itselleen.  Tunteja myöhemmin onnekkaat sinkut olivat jo alkaneet pariutumaan, toiset olivat jo valmiiksi tulleet pareina paikalle ja onnettomat joivat juomiaan nopeampaan tahtiin ja tanssi alkoi muuttua jo epätoivoisemmaksi ja naurettavaksi ketkutukseksi.  Tai sitten he sammuivat vessankoppiin oksennettuaan eka.

Sitten tulee se illan viimeinen hidas. 

Minusta illan viimeiset hitaat ovat pahin keksintö ikinä. Ne onnekkaat joilla on se pari, voivat halailla toisiaan ja vaappua toisissaan kiinni umpionnellisina ja humalaisina. Toiset ( eli mukaanlukien minä) katselimme eksyneinä ja yksinäisinä tanssilattiaa, jossa nuo onnekkaat vaappuivat. Ja sitten minulle tuli ikävä exääni. Mekin nimittäin vaapuimme illan vikoissa hitaissa ja pussailtiin toisiamme minkä kerettiin sen hetkisessä promilleissa.

Viimeisen hitaiden idea on saada sinkut tuntemaan olevansa maailman hyljeksitymmiksi ihmisiksi koskaan ja kaiken lisäksi epäonnistuneina löytämään itselleen edes illan vikaille tansseille paria itselleen.  Sen takia haluisin lähettää koko Suomen tiskijukille sellaiset terveiset, että ÄLÄ paskenna meidän sinkkujen oloa vielä entisestään. Soittakaa joku erittäin Urpo ja iloinen biisi sinne loppuun. Vaikka JOS SUL LYSTI ON. Taattu menestys! Ihmiset ovat jo niin promilleissa, että kaikki osallistuisivat tanssiin ja kukaan ei jäisi yksin.

Illan vikat hitaat on niin so 90´s juttu. Eli, jospa yritettäisiin päästä tälle vuosituhannelle. 

Mutta lopputulos oli sitten treffeilleni, että minulla oli kamalan ikävä exääni ja kaipasin häntä niin kovasti vierelleni. Minulla ei ollut ketään kaveria tai ystävää, joka olisi voinut saada käännettyä ajatukseni muualle. Olin yksinäinen vieraassa kaupungissa. Halusin vain päästä kotiin nukkumaan.

Klo 8 aamulla pääsinkin oman peiton alle. Minusta ja sängystäni on tullut viimeaikoina erittäin läheisiä. 

Luku 1. Sinkkuelämää in real life

En aloita alusta. Aloitan eilisestä.

Eilen nimittäin menin treffeille ensimmäistä kertaa eron jälkeen. Erosin tyttöystävästäni kaksi viikkoa sitten. Onhan se treffailu jossain vaiheessa aloitettava! Niin miksi ei jo sitten nyt?

Olen rehellinen. En ole vielä toipunut erosta. En tietenkään! Kaksi viikkoa vasta ja me kuitenkin seukattiin vajaa vuosi! Kyllä se vaatii ainakin kuukauden toipumisen ja ainakin yhden laastarisuhteen.

Etsin nyt sitten sitä laastarisuhdetta, että voisin jo päästä tästä jatkuvasta ahidistusmaximusolosta pois. Kyllä te sen tunteen tiedätte. Yllättäen kaikki asiast eron jälkeen muistuttaa sinua exästäsi, joka juuri jätti sinut. Jopa homejuusto jääkaapissa saa kaipaamaan exääsi, koska kerran teitte yhdessä ruokaa ja siihen kuului homejuustoa. Kaikki ällöttävät, vastarakastuneet pariskunnat saavat sinut tutemaan olosi maailman yksinäisemmäksi ihmiseksi. Niin kävi eilen minulle.

Menin siis eilen treffeille. Oikeastaan me emme puhuneet missään vaiheessa treffeistä mutta tottakai se oli sitä! Ei kukaan vain Suomi24 bongaa ihmisiä vain kavereita etsimässä. EI KUKAAN! Jos hänen kanssaan chattaillaan vajaa viikon verran naamakirjassa ja sen jälkeen sovitaan, että nähdään ja se vaatii kahden tunnin junamatkan. Silloin ne on treffit!

Lähdin eilen junalla Helsingistä Tampereelle. Leimarit YO-talolla oli oiva syys mennä katsastamaan mahdollista tyttöystävä kanditaattia, eiku kantidaattia :D

Takana oli rankka perjantai-ilta paikallisessa karaokebaarissa ja vähäiset yöunet. Virkeenä ja erittäin freshinä siis treffeille. Mutta se kuuluu asiaan, onpahan sitten ensihätään jotain puhuttavaa.

Olin luonnollisesti erittäin hermostunut, kun astuin junasta ulos. Toivoin että junassa olisi ollut jossain iso kokovartalopeili mistä olisin voinut tsekata vielä viimeisen kerran sen vaatetuksen mikä oli vielä ollut kotona hyvä idea, mutta ei sitten enää niin hyvä, kun mitään ei ole enää tehtävissä.

Eli, ehkäpä se oli ihan hyvä ettei sitä peiliä ollut lähettyvillä.

Näin jo hänet istumassa kauempana ja sen aikana molemmat oltiin kuin ei oltaisi vielä huomattu toisiamme ja sillä ostimme lisää aikaa koota itsemme mahdollisimman cooleiksi.  Ensitapaamisen ensimmäiset sekunnit kuuluvat ehdottomasti TOP 1 kiusallisimmista tilanteista. Koska olet luultavasti: 

A) Olet jutellut netissä ihmisen kanssa sieluntuskistasi, jota et edes tunne oikeasti

B) Olette harrasteneet pientä flirttiä netin välityksellä

C) Ehkäpä jo lähetelleet romattisia hymiöitä kuten :-* ja  <3

D) Tai ehkäpä jo valitelleet kuinka kovasti ikävöitte toisianne ja miten toivoisitte olevanne toistenne sylissä

Ja

E) Vannotte ikuista rakkautta toisillenne whatsapp-sovelluksen kautta joka ilta ennen nukkumaan menoa

Minä pääsin vain B kohtaan tai oikeastaan deittini pääsi. Minä olin vielä Aassa. 

Siksipä ensitapaamisen ensimmäiset sekunnit ovat kaikkein tukalimpia ja kiusallisimpia. 

Kättelenkö?

Halaanko?

Vai hyppäänkö suoraan kaulaan ja teen heti ekan fritsun kaulaan?

Minä en tehnyt mitään noista kolmesta. Otin röökin vain coolisti huulilleni ja istahdin vierelle, sitten kuvailin tarkasti miten kaamee kapula mulla on. 

Mutta ihan oikeasti!? Kättely on liian outoa sen jälkeen, kun on jo jutellut ties mistä netin kautta. Ja halaaminen riippuu taas hieman, mutta on minusta tähän Suomalaiseen kulttuuriin vielä liian tungettelevalta ensitapaamiseen. Siksipä minä olen päättänyt vain moikata ja jatkaa keskustelua siitä mihin jäätiin chatissä.

TOP2 ensitapaamisen kiusallisimpia hetkiä on sitten se alkukeskustelu vaikkapa baarissa. Ensimmäiset typerät korulauseet on käyty läpi ainakin kahteen kertaan ja sen jälkeen iskee kiusallinen hiljaisuus, koska kumpikaan ei enää tiedä mitä sanoa. Lopuksi turvaudut siihen kaikkein kliseisempään asiaan, SÄÄ! "Onpas ulkona todella hiostava ja kuumaa. Onkohan sitä tulossa ukkosta?"

"Joo, niin onkin. Säätiedotuksessa kyllä luvattiin sadetta illalle"

Sen jälkeen turvaudut vessaan ja kolmanneksi tupakkaan. Mikä on siinä vaiheessa suuri onni olla tupakoitsia! Tupakka pelastaa niin monissa asioissa. 

Noloa on jo siinä vaiheessa, kun kumpikin kaivaa kännykät esille ja alkaa tsekkailemaan facen seinää muiden tekemisistä, eikä oikeastaan edes rekisteröi sieltä mitään. Sitä on vaan pakko saada jotenkin aikaa ja yrittää kestää sitä kiusallista hiljaisuutta, kun ei ole mitään sanottavaa. Aivot sauhuaa vain tyhjää.

Tämä tilanne ei ikinä vaan muutu. Olit minkä ikäinen tahansa ja teitpä asian miten usein tahansa, niin nämä tilanteen joutuu läpikäymään jokaisen kanssa.

Loppuvaihe eteneekin sitten menestykseen, keskinkertaiseen tai täysfloppiin.

Minun treffini oli jotakuinkin täysfloppi.